Kääk!

Viimeinen päivä koitti yllättäen tänä aamuna. Viimeiset tuliaiset kävin poimimassa kaupungilta, viimeinen lounas Cafe Alibissa tandem-partneri Juditin kanssa (joka auttoi minua aikoinaan alkuun Budapestin ensimmäisinä päivinä). Tänään tulisi vielä sulloa 20 kiloa (käytännössä 100 kiloa) tavaraa matkalaukkuun, laittaa asunto uuteen uskoon, heittää joulukuusi pihalle, sekä tyhjentää jääkaappi joulun murkinoista. Kahdeksalta illastetaan jäähyväistunnelmissa vihoviimeisten kanssa indoneesialaisessa ravintolassa Nusantarassa. Outo olo on vallinnut Budapestissä viimeisten viikkojen ajan - tyhjä, haikea, mutta tyytyväinen fiilis. Kaikki muut ovat jo lähteneet kotiin, ja läksiäisiä tuli ennen joulua vietettyä joka päivä. Itkut on tirautettu moneen kertaan jo, viimeeksi eilen kun Esther lähti kotiin viideltä aamulla.

2007 pamahti käyntiin Berliinissä Brandenburgertorilla, liki miljoonan ihmisen seassa. Ihmeellinen kaupunki.


Mona lempipuuhissa Kreuzbergissä.


I was here 31/01/06.


Berlin Mauer.


Voi pientä. Matkatoveri väsähti metrossa.

Uusia suunnitelmia on tehty. Ensi vuonna matkustan Islantiin ja Espanjaan, ehkä Belgiaan, Irlantiin tai Meksikoon. Laihdutan vaihdon aikana kertyneet renkaat vatsan ympäriltä, palautan kandin ennen 14 huhtikuuta, etsin uuden asunnon, ja uuden työpaikan.

Paluu Suomeen jännittää. Kaikki on siellä varmasti edelleen samalla mallilla, mutta ehken itse ole enää sama kuin 5 kuukautta sitten. Jäänee nähtäväksi.

Mitäs viiden kuukauden jälkeen on jäänyt käteen?

1 iso lovi pankkitilissä
2 hurmaavaa kotia Budapestissä, molemmilla puolilla jokkee
3 lisäkiloa (vähintään)
4 hyvää arvosanaa: A, A, A-, B+
5 maata plakkarissa: Unkari, Kroatia, Romania, Itävalta, Saksa
6 läheistä ystävää: Gala, Esther, Kim, Katie, Stephanie, Elaine



....ja eikun pakkaamaan!

Time to Say Goodbye..

Eilen heräsin ensimmäistä kertaa illuusiosta, että aika täällä Budapestissä ei ole ikuista.
Huomenna lähtee ensimmäinen kaveri pois. Seuraava ylihuomenna. Yksi tiistaina. Loput ensi viikolla! Jäähyväisillallinen on lauantaina.
Mitä pirua, tässähän tulee tippa jos toinenkin linssiin.
Budapestia ei tule läheskään yhtä paljon ikävä, kun ihmisiä täällä: reipasta pikku Kimiä Belgiasta, alituiseen juhlivia Mexicolaisia, parasta keskustelukaveria ja sanaseppoa Katieta Lontoosta, riemukasta Galaa Espanjasta, hillitöntä Elainea Dublinista, hillitympää Stephanieta Sveitsistä ja aina tyytyväistä Estheriä Hollannista. Jopa Diletta-diivaa ja kämppistä Chiaraa Italiasta. Ja ennen kaikkea kummisetä Esaa, ja etenkin Evan unkarilaisia kotiruokia ja Lilin korvaamatonta seuraa.


Perheportretti. Ylhäältä alas: Beni, Esa, Eva, Lili, Mirri.

Ja kahta unkarilaista tuttavuutta, Juditia ja Balazsia. Samaten myös lounaita Cafe Alibissa, West Balkanin bileitä ja hampurilaisia, koko illan Räväytys-korttipelisessioita, kylpyjä, Princess -leivonnaispuoteja (pitäisi ehdottomasti lanseerata Suomessa!) jopa loppuunkulutettua näkymää linnakukkulalta. Sen sijaan ikävä ei tule: Etnisyys-kurssin surkeata opettajaa, ja niitä loputtomia luentoja Csangojen kansanlaulun parametreistä. Eikä tuota kaasulla toimivaa lämmitysvempelettä, joka sammuu viiden minuutin välein, muun muassa äsken. Kiva myös mennä kohta maahan mistä saa harvinaisuuksia kuten tuoretta basilikaa, avokadoja, parmesaania ja tex mexiä ruokakaupasta!

Aloin muutama viikko sitten keräämään listaa ihmisten sanomisista täällä. En tiedä mitä sillä tekisin joten laitan sen tähän:

PRICELESS

"I really want to see what i saw" - Kim, vauhdikkaan illan ja muutaman muistiaukon ilmaantumisen jälkeen.
"This is the place where Jesus lost his sandals" - Gala, Kroatian hostellin sijainnista, analyysi ensimmäisellä vilkaisulla.
"You know what I would really love to do? Lapdancing." - Diletta tulevaisuuden toiveistaan..
"Why don't the homeless just go to Spain?" - Miguelin ratkaisu maailman Unkarin asunnottomuus-ongelmaan.
"Us getting together is like verbal diarrhoea." - Elainen tulkinta miltä kuulostaa kun britti ja kaksi irlantilaista pääsee vauhtiin.
"Don't put any of your disgusting girly liquids on my bed." - Balazs, kun kuuli että tyttöjen leffailta vietetään hänen asunnossaan.
"Shell suits. The most unstylish way to show your love and devotion to each other." - Meikäläinen keskustellessa Katien kanssa Suomalaisten vaatetuksesta.
"Funny haha, or peculiar-funny?" - Pia Szentendressä.
"My father always just to say: when you drink you become more sensible. - Gala sanat sekaisin.

Tässä yritän pitää kiinnostusta yllä ja silmiä auki, viimeisiä esseitä vääntäessä. Huomenna vielä yksi tentti. Sitten alkaa loma. Jostain olisi tarkoitus metsästää joulukuusi, tehdä pipareita, juoda salmiakkia, käydä Wienissä, ostaa viimeiset joululajat, juoda glögiä Szimplassa, kehittää valokuvat, viettää uusi vuosi Berliinissä, ja palata Suomen maan karalle 4.1.2007.

Vihoviimeiset vieraat, eli Äiti ja Pentti käväisi täällä viime viikolla. Tässä kuvassa istumme maitokahvilla ja Pogacsoilla Cafe Annassa:

Scandinavian specialties & opera a Magyar

Klassinen tapa aloittaa blogisanelma on voivotella miten aika rientää: "Huh. Kylläpäs aika on mennyt nopeaa. Täällä onkin tapahtunut paljon sitten viime kirjoituksen.." tai "Jestanen sentään! Joko tässä on kuukausi päässyt vierähtämään?". Tai sitten anteeksipyynnöllä "Sori rakkaat lukijat, mutta on pitänyt vähän kiirettä..".

Onhan tässä toki muutama viikko livistänyt ohi huomaamatta. Mutta blogi on ollut tyhjillään eri syystä. On meinaan pitkään aikaan tuntunut siltä että elämä luuppaa; eli kiertää samaa rataa. Vieraita on käynyt kylässä useampi kappale, ja tästä syystä kaupungin nähtävyyksiä on syynattu joka vinkkelistä; testattu miltä linnakukkula näyttää eri viikonpäivinä, ja miltä parlamentti näyttää eri valaistuksissa. Hienoltahan se. (Oma suosikki-ajankohta on aamun sarastaessa)


- Illalla se valaistaan hölmösti neljällä eri värisellä valolla. Keskimmäinen, suurin torni on valkoinen, keskellä on seitsemän ikkunan rivi keltaisella, jonka alla homeenvihreää. Reunat on ovat tummanharmaita.. Noh joka tapauksessa aika sirkusmainen pläjäys.

Tämä viikonloppu oli jotain muuta. Perjantaipäivänä tein elämäni ensimmäisen vierailun niin sanottuun day spa-kylpylään. Titti tuli aamupäivästä kylään, ja tarjosi synttärilahjaksi hemmottelupäivän. Ensin tunnin Swedish massage (hassua muuten kun täällä skandinaavinen on niin eksoottista! Ei heti ensimmäiseksi tulisi mieleen että ruotsalaiset hierontamenetelmät olisivat erityisen kuuluisia.. Jopa nassun pesen iltaisin Neutrogena Facewashilla; puteli on koristeltu norjan lipulla ja tekstillä "special Norwegian formula") Lihasten luuttuamisen jälkeen maistelimme Indoneesialaisessa teehuoneessa teetä ja sushia, ennen kylpyä ja saunomista "in our special Finnish sauna". Valitettavasti saunassa odottikin mies joka oli saanut saunomisesta aivan väärän käsityksen, ja makasi sekasaunassa alasti kintut levällään.. Kehtasi vielä pyytää meitä olemaan hiljempaa! Vihdasta olisi sietänyt saada mokoma!


Mandala Day Spa.


Tittsvans & aromaterapia.


Saunapure!

Olenpa myös käynyt oopperassa! Titin kanssa sonnustauduimme parhaisiin iltatamineisiin, hyppäsimme taksiin ja kello kuusi alkoi Mozart-ystävämme "A varázsfuvola" Magyar Állami Operaházissa. Suomeksi siis Taikahuilu - hieno kokemus, vähäinen ymmärrys. Kaikista yrityksistämme ja sukukielisyydestämme huolimatta tapahtumien kulku oli yhtä suurta mysteeriä. No mutta musiikkihan se pääasia..


Operaház. (c) A-C.F-B

Syksyinen Unkari

Sanallinen arkkuni ammottaa jostain syystä tyhjyyttään.. Mahtaakohan johtua ylenpalttisesta esseekirjoituksesta? Tosin raapustin tuossa myös muutaman fyysisen kirjeenkin, vanhaan tyyliin. Ystävät, tarkkailkaa postiluukkujanne! (Niitä suorakaiteen mallisia reikiä ulko-ovessa).

Tästä syystä luvassa on kuvia kauniista, syksyisestä Budapestistä, syksyhän on ennättänyt myös tänne. Viime viikolla Paula oli visiitillä ja nautimme teepaita-säästä, nyt mittari on näyttänyt -2 - +2 koko viikon.

Asiaan! Kuvat:


Széchenyi Lánchíd, ensimmäinen ja kuuluisin Budaa ja Pestiä yhdistävistä silloista. Avattiin 1849, legendan mukaan suunnittelija William Tierney Clark teki itsemurhan hyppäämällä sillalta Tonavaan. Sillan päätyä koristaa kaksi leijonaa, joilta puuttuu tarinan mukaan kielet. Suunnittelijaa mollattiin niin paljon että hän päätyi tekemään itsemurhan. Todellisuudessa leijonilla ON kielet, ne ovat vain niin korkealla ettei niitä näy..


Halászbástya, eli Kalastajanlinnake.


Castle hillille johtavat portaat.

Tässä kuvallinen demonstraation nopeasta sään muutoksesta:

ennen: (vko 43)


+20 celcius

jälkeen: (vko 44)


-100 celcius

Teimme viikonloppuna päiväretken Szentendreen, pieni 20 000 asukkaan kylään, noin 45 minuutin junamatkan päässä Budapestistä pohjoiseen:


Pieni joki Szentendressä.


Keskusta.

Löysimme ihastuttavan pienen kahvilan, Cafe Dorothean, jossa herkuttelimme maailman parhailla salaateilla, bruschetoilla, tuorepastoilla ja tapenadella:


Cafe Dorothea.




Punaviini ja viltti <3

Virallinen '56 muistojuhla kirjoitus

Pakkohan tänne on jotain eilisestäkin rustata.. Kuvasaldo ei ole suurenmoinen. Ensinnäkin, mediat kattavat tämän puolen tänä päivänä suhteellisen hienosti, ja toiseksi en kokenut järkeväksi painua keskelle sotatannerta eilisiltana. Kauas ei olisi edes tarvinnut mennä, sillä päivän juhlinnoille ja mielenosoituksille oli fiksusti valittu paikka ydinkeskustasta, mikä käytännössä tarkoitti että koko keskusta oli tukossa noin viidestä-kuudesta eteenpäin. Tähän aikaan ei ollut mahdollisuutta siirtyä juurin mistään minnekkään, sillä Budapestissä kaikki tiet vievät joko Astorian, Blaha Lujzan tai Deak terin kautta..

Aamupäivällä meno oli vielä rauhallista, ja unkarilaiset nappasivat vintiltä virttyneet unkarin lippunsa ja lähtivät vauvasta vaariin talssimaan kaupungille.

Tänään metrossa juttelin Vesnan kanssa (Slovenialainen vaihto-oppilas, jonka kanssa minun oli alunperin tarkoitus muuttaa yhteen Radaylle). Ihmeteltiin et mihin sitä ollaan oikein päädytty opiskelemaan. Vesna sanoi tohkeissaan että on Budapestiin tultuaan taistellut jo kahdesti elämänsä puolesta! Ensimmäistä kertaa ensimmäisenä päivänä Budapestissä, kun myrsky iski kansallisena juhlapäivänä, johtaen joukkupaniikkiin.. "I though I was going to die!". Ja seuraavan kerran eilen, kun tytön kämppikset ilmoittivat että älä missään tapauksessa tule kotiin nyt, telkkarista näkyy että ulko-oven edessä ammutaan kumiluoteja. Mihin sitä sitten painuu kun keskusta on yhtä sotatannerta.. Jännittäväähän täällä, ei siinä mitään. Mutta tuntuu ettei eilisellä ollut juuri mitään tekemistä vuoden ´56 vallankumouksessa kuolleiden muistamisen kanssa. Ei juuri mitään arvokkuutta, uutisotsikoihin ympäri maailman päätyi kahtijakautunut maa, ja ainoastaan oikeistopuolue Fideszin kaupungilla sekoilevat kannattajat, jotka ovat jo kuukauden päivät vaatineet pääministeri Ferenc Gyurcsanyn eroa. Unkarin maine uunituoreena EU-maana on ainakin saanut osakseen likapyykkiä BBC:ltä ja kumppaneilta.

Tässä kuvassa minä juon maitokahvia Galan seurassa New York -cafessa :)

Siivouspäivä?

Tänään löysin kotikadultani jotain outoa. Ja 5 metrin päässä lisää. Ja lisää. Ja lisää. Mitä hemmettiä?





Näky oli aika pöyristyttävä, koko kadun (yksi pääturistikaduista) asukit yhtäkkiä päättänyt heittää mummon kristallit, koinsyömät huonekalut ja virttyneimmät kuteet kadulle isoihin kasoihin. Kuka ne sieltä sitten poimii, ei oikein käynyt ilmi. Pitäisiköhän siivota?

Trans-trans-transylvania!

Kauan odotettu reissu Transylvaniaan alkoi viime perjantai-aamuna kello 6. Nerokkaasti päätin jättää yöunet väliin ja siirtyä bussiin suoraan yökerhosta :) Päätös ei ollut lainkaan hassumpi, sillä edessä oli kymmenen tunnin pitkä ja uuvuttava ajomatka. Nukuin suloisesti koko matkan, vaikka bussilastillinen amerikkalaisia 19-vuotiaita kikattavia tyttöjä piti huolen ettei hiljaisuutta juuri syntynyt. Maakunta kuuluu siis Romaniaan, ja sijaitsee suurinpiirtein sen keskiosassa. Transylvania oli osa Unkarin kuningaskuntaa 1000-luvulla, ja siirtyi Romanian omistukseen ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Heti rajan Unkarin ja Romanian rajan ylitettyä, maailma oli aivan toinen. Upouuden charterbussimme vieressä huristeli yksi jos toinenkin hevonen, puukärryt täynnä vastaniitettyä heinää. Olimme siityneet ajassa reippaasti taaksepäin. Maaseudulla maanviljely hoidetaan edelleen täysin koneitta, manuaalisesti hevosella ja puisella kärryllä.


Mona ja Karin (Ruotsista) Királyhágóssa, Transylvanian rajalla.

Ensimmäiseksi Transylvanian puolella pysähdyimme Körösfeketetóon (Negreni) mustalaismarkkinoille. Markkinoilla oli tarjolla paljon enemmän tai vähemmän länsimaista tuotua tuttua tavaraa, grilliherkkuja ja vitsikkäitä venäläistyylisiä karvahattuja. Investoin leini (lei = paikallinen valuutta) nilkkatukeen ja Ursus-olueen. Aika monella oli kyllä haavi auki kun minä ja Karin (molemmat hieman vaaleammasta päästä) talssimme ympäri markkinoita. Maisemat oli kaunis, korkeiden vuorten välissä laaksossa jonka läpi virtasi pieni joki.


johan on markkinat.


tästä saisi koko perheelle töppöset.


värikästä soppaa.

Visiittimme sijoittui Kalotaszegin alueelle, ja majoitus pienessä Kalotaszentkiralyn kylässä vuoristossa. Yövyimme kolme yötä unkarilaisen nelihenkisen perheen kodissa. Eli joka aamu herätessä ja illalla kotiin tullessa pöytä pursui unkarilaisia keittoja,paisteja, munkkeja, ja tietenkin palinkaa. Jopa ensimmäisenä aamulla tyhjään vatsaan!


Seuraavana aamuna tapasimme suloisen 76-vuotiaan Kati nénin, pienessä omakotitalossaan Magyarvistassa. Magyarvista on tunnettu omalaatuisesta, äärimmäisen koristeellisesta käsityökulttuuristaan, ja Kati nénillä oli kodissaan ainutlaatuinen kokoelma näitä käsitöitä. Paikallisen perinteen mukaan perhe kerää koristeellisia käsitöitä koko elämänsä, kunnes tytär menee naimisiin ja vie astiat, käsityöt ja puvut mukanaan. Kati nénin surullisen tarinan mukaan tytär meni naimisiin, mutta muutti Unkariin, joten kaikki arvokkaat käsityöt jäivät. Aviomiehen kuoltua Kati jäi aivan yksin. Kati ilahtui suuresta määrästä nuoria ihmisiä ja innostui pukemaan pari jenkkiä uuten uskoon:


Amerikkalaiset paikallisessa tamineissa.


Kati néni.

Jätimme tunteikkaat jäähyväiset Katille ja matka jatkui Koloszvariin, Transylvanian pääkaupunkiin.

Ennen ilta-auringon laskeutumista oli luvassa kiipeilyä Letan linnoitukseen, vuoren huipulle. Maisemat olivat henkeäsalpaavat:


Amber (kuin suoraan Sweet Vally Highista) ihastelemassa maisemia.


Mona myös.



Lisäksi matkan aikana tuli enemmän kuin tutuksi lokaali wc-käytäntö, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan sulkee pois turhat elementit kuten: ovi, pytty, vessapaperi. Kuka niitä tarvitsee?

Lisää kuvia Transylvaniasta ja muualta:
http://www.flickr.com/photos/munu

PS. Monet ovat kyselleet, että täälläkö sitä vaan kierrellään ja matkustellaan, eikä lainkaan olla koulussa tai kouluhommien parissa? Vastaus: Tämäkin kirjoitus jäi typistyneeksi versioksi, ja sen julkaisu aavistuksen myöhäiseksi juuri edellämainittujen tekemisten takia. Esitelmiä täällä saa pitää lähes joka viikko, esseitä puurran kaksin kappalein samalla kun luen ensi viikon midterm exam- tenttiviikon tentteihin! :)