Virallinen '56 muistojuhla kirjoitus

Pakkohan tänne on jotain eilisestäkin rustata.. Kuvasaldo ei ole suurenmoinen. Ensinnäkin, mediat kattavat tämän puolen tänä päivänä suhteellisen hienosti, ja toiseksi en kokenut järkeväksi painua keskelle sotatannerta eilisiltana. Kauas ei olisi edes tarvinnut mennä, sillä päivän juhlinnoille ja mielenosoituksille oli fiksusti valittu paikka ydinkeskustasta, mikä käytännössä tarkoitti että koko keskusta oli tukossa noin viidestä-kuudesta eteenpäin. Tähän aikaan ei ollut mahdollisuutta siirtyä juurin mistään minnekkään, sillä Budapestissä kaikki tiet vievät joko Astorian, Blaha Lujzan tai Deak terin kautta..

Aamupäivällä meno oli vielä rauhallista, ja unkarilaiset nappasivat vintiltä virttyneet unkarin lippunsa ja lähtivät vauvasta vaariin talssimaan kaupungille.

Tänään metrossa juttelin Vesnan kanssa (Slovenialainen vaihto-oppilas, jonka kanssa minun oli alunperin tarkoitus muuttaa yhteen Radaylle). Ihmeteltiin et mihin sitä ollaan oikein päädytty opiskelemaan. Vesna sanoi tohkeissaan että on Budapestiin tultuaan taistellut jo kahdesti elämänsä puolesta! Ensimmäistä kertaa ensimmäisenä päivänä Budapestissä, kun myrsky iski kansallisena juhlapäivänä, johtaen joukkupaniikkiin.. "I though I was going to die!". Ja seuraavan kerran eilen, kun tytön kämppikset ilmoittivat että älä missään tapauksessa tule kotiin nyt, telkkarista näkyy että ulko-oven edessä ammutaan kumiluoteja. Mihin sitä sitten painuu kun keskusta on yhtä sotatannerta.. Jännittäväähän täällä, ei siinä mitään. Mutta tuntuu ettei eilisellä ollut juuri mitään tekemistä vuoden ´56 vallankumouksessa kuolleiden muistamisen kanssa. Ei juuri mitään arvokkuutta, uutisotsikoihin ympäri maailman päätyi kahtijakautunut maa, ja ainoastaan oikeistopuolue Fideszin kaupungilla sekoilevat kannattajat, jotka ovat jo kuukauden päivät vaatineet pääministeri Ferenc Gyurcsanyn eroa. Unkarin maine uunituoreena EU-maana on ainakin saanut osakseen likapyykkiä BBC:ltä ja kumppaneilta.

Tässä kuvassa minä juon maitokahvia Galan seurassa New York -cafessa :)

Siivouspäivä?

Tänään löysin kotikadultani jotain outoa. Ja 5 metrin päässä lisää. Ja lisää. Ja lisää. Mitä hemmettiä?





Näky oli aika pöyristyttävä, koko kadun (yksi pääturistikaduista) asukit yhtäkkiä päättänyt heittää mummon kristallit, koinsyömät huonekalut ja virttyneimmät kuteet kadulle isoihin kasoihin. Kuka ne sieltä sitten poimii, ei oikein käynyt ilmi. Pitäisiköhän siivota?

Trans-trans-transylvania!

Kauan odotettu reissu Transylvaniaan alkoi viime perjantai-aamuna kello 6. Nerokkaasti päätin jättää yöunet väliin ja siirtyä bussiin suoraan yökerhosta :) Päätös ei ollut lainkaan hassumpi, sillä edessä oli kymmenen tunnin pitkä ja uuvuttava ajomatka. Nukuin suloisesti koko matkan, vaikka bussilastillinen amerikkalaisia 19-vuotiaita kikattavia tyttöjä piti huolen ettei hiljaisuutta juuri syntynyt. Maakunta kuuluu siis Romaniaan, ja sijaitsee suurinpiirtein sen keskiosassa. Transylvania oli osa Unkarin kuningaskuntaa 1000-luvulla, ja siirtyi Romanian omistukseen ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Heti rajan Unkarin ja Romanian rajan ylitettyä, maailma oli aivan toinen. Upouuden charterbussimme vieressä huristeli yksi jos toinenkin hevonen, puukärryt täynnä vastaniitettyä heinää. Olimme siityneet ajassa reippaasti taaksepäin. Maaseudulla maanviljely hoidetaan edelleen täysin koneitta, manuaalisesti hevosella ja puisella kärryllä.


Mona ja Karin (Ruotsista) Királyhágóssa, Transylvanian rajalla.

Ensimmäiseksi Transylvanian puolella pysähdyimme Körösfeketetóon (Negreni) mustalaismarkkinoille. Markkinoilla oli tarjolla paljon enemmän tai vähemmän länsimaista tuotua tuttua tavaraa, grilliherkkuja ja vitsikkäitä venäläistyylisiä karvahattuja. Investoin leini (lei = paikallinen valuutta) nilkkatukeen ja Ursus-olueen. Aika monella oli kyllä haavi auki kun minä ja Karin (molemmat hieman vaaleammasta päästä) talssimme ympäri markkinoita. Maisemat oli kaunis, korkeiden vuorten välissä laaksossa jonka läpi virtasi pieni joki.


johan on markkinat.


tästä saisi koko perheelle töppöset.


värikästä soppaa.

Visiittimme sijoittui Kalotaszegin alueelle, ja majoitus pienessä Kalotaszentkiralyn kylässä vuoristossa. Yövyimme kolme yötä unkarilaisen nelihenkisen perheen kodissa. Eli joka aamu herätessä ja illalla kotiin tullessa pöytä pursui unkarilaisia keittoja,paisteja, munkkeja, ja tietenkin palinkaa. Jopa ensimmäisenä aamulla tyhjään vatsaan!


Seuraavana aamuna tapasimme suloisen 76-vuotiaan Kati nénin, pienessä omakotitalossaan Magyarvistassa. Magyarvista on tunnettu omalaatuisesta, äärimmäisen koristeellisesta käsityökulttuuristaan, ja Kati nénillä oli kodissaan ainutlaatuinen kokoelma näitä käsitöitä. Paikallisen perinteen mukaan perhe kerää koristeellisia käsitöitä koko elämänsä, kunnes tytär menee naimisiin ja vie astiat, käsityöt ja puvut mukanaan. Kati nénin surullisen tarinan mukaan tytär meni naimisiin, mutta muutti Unkariin, joten kaikki arvokkaat käsityöt jäivät. Aviomiehen kuoltua Kati jäi aivan yksin. Kati ilahtui suuresta määrästä nuoria ihmisiä ja innostui pukemaan pari jenkkiä uuten uskoon:


Amerikkalaiset paikallisessa tamineissa.


Kati néni.

Jätimme tunteikkaat jäähyväiset Katille ja matka jatkui Koloszvariin, Transylvanian pääkaupunkiin.

Ennen ilta-auringon laskeutumista oli luvassa kiipeilyä Letan linnoitukseen, vuoren huipulle. Maisemat olivat henkeäsalpaavat:


Amber (kuin suoraan Sweet Vally Highista) ihastelemassa maisemia.


Mona myös.



Lisäksi matkan aikana tuli enemmän kuin tutuksi lokaali wc-käytäntö, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan sulkee pois turhat elementit kuten: ovi, pytty, vessapaperi. Kuka niitä tarvitsee?

Lisää kuvia Transylvaniasta ja muualta:
http://www.flickr.com/photos/munu

PS. Monet ovat kyselleet, että täälläkö sitä vaan kierrellään ja matkustellaan, eikä lainkaan olla koulussa tai kouluhommien parissa? Vastaus: Tämäkin kirjoitus jäi typistyneeksi versioksi, ja sen julkaisu aavistuksen myöhäiseksi juuri edellämainittujen tekemisten takia. Esitelmiä täällä saa pitää lähes joka viikko, esseitä puurran kaksin kappalein samalla kun luen ensi viikon midterm exam- tenttiviikon tentteihin! :)

Good hair day

Tänään ryhdistäydyimme rytinällä, ja marssimme Ann-Evan ja Kimin kanssa laittamaan kutrit kuntoon paikalliseen salonkiin. Sama kampaaja värjäsi ja leikkasi kolme tukkaa samaan hintaan kun Helsingissä tekee saman yhdelle. Kielimuurista huolimatta, ja alan ajankohtaisten lehtien avulla pääsimme yhteisymmärrykseen ja kampaaja ryhtyi hommiin. Kukaan meistä ei juurikaan ymmärtänyt että mitä sieltä oli tulossa, mutta lopputulokseen oli kaikki tyytyväisiä!

Operaatio:

Seuraavana päivänä, St Stephenin Basilicalla maisemia kurkkimassa Estherin kanssa.


Lisäksi olen harrastanut ylimääräistä aktiivisuutta, juoksemalla viime perjantaina sankarilliset 5 km Margitin kuvankauniin saaren ympäri! Oletettavasti lihakset joiden olemassa olosta en ollut edes tietoinen, ja joita ei ole käytetty viimeiseen 20 vuoteen oli koetuksella. Edellä mainituista syistä joudun "vaappumaan" kun normaali kävely on liian kivuliasta lihassäryn takia.. ensi kerralla muistetaan venytellä!


margit island.